keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Päivämeikki




Suunnitelmana oli tehdä asiakkaalle vaaleampi meikki, joka sopisi enemmän hänen hiusten värin mukaan. Kulmat tein harmaalla, silmämeikissä on vaaleansinistä, beigeä ja ja musta rajaus. Huulipuna on hieman tummempaa kuin muu meikki, jotta saadaan enemmän huulia esille.

Mielestäni onnistuin pysymään suunnitelmassa aika hyvin. Missä sanoisin menneen huonommin on silmämeikin muoto ei ollut täysin symmetrinen, poskipuna oli toiselta puolen enemmän viistossa ja alahuulesta rajaus meni yli.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Rent - musikaali

Olimme luokan kanssa tekemässä kampauksia Rent - musikaaliin, jonka näytösajat sijoittuivat huhti- ja toukokuun vaihteeseen. Rent on rockhenkinen tarina nuorten köyhien taiteilijoiden elämästä kaduilla aidsin varjossa. Musikaali sai ensi-iltansa broadwaylla vuonna 1996 ja nousi välittömästi menestykseksi.

Pääsääntöisesti tein pohjatyötä ja kampauksien kohentamista kuorolaisten kanssa. Heitä oli pari enemmän kuin heille määrättyjä tekijöitä ja paljon vaihtoja, mutta onnistuimme kuitenkin tehtävässämme. Tein pääsääntöisesti pohjatyönä suoristusta ennen esitystä, kun näyttelijän jokaiseen roolimuutokseen se sopi parhaiten. Yhdessä vaiheessa ennen väliaikaa laitoin hänen hiuksensa vesivahalla taakse, kun hänen roolinsa oli silloin mr. Grey, joka on pukumiehiä. Muuten olin koko ajan valmiina auttamaan vaihdoissa ja muissa pienemmissä asioissa.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

TOP-viikko

20.3
Pesin värejä pois hiuksista, lakaisin hiuksia pois lattialta, pesin folioita ja tiskasin värikuppeja.

21.3
Pesin päitä ja lakaisin hiuksia pois lattialta, föönasin hiuksia, pesin folioita ja värikuppeja, otin asiakkaita vastaan, leikkasin tasaleikkauksen

22.3
Pesin päitä, lakaisin hiuksia, pesin folioita ja värikuppeja

23.3
Pesin hiuksia ja lakaisin, levitin väriä päähän, autoin permiksen laitossa, tiskasin värikuppeja ja folioita

24.3
Pesin hiuksia, föönasin, lakaisin lattiat, tiskasin värikuppeja ja folioita

Toppipaikassani käytetään Wellan permisainetta (curl it)
Wellan permisaineet
ja pikakiinnittäjää. Rullien jälkeen he laittoivat permisainetta jokaiseen rullaan huolellisesti ja laittoivat lämpökoneeseen, jos asiakkaalla on hyväkuntoiset hiukset tai ei ole herkkä hiuspohja. Lämpövaikutus Wellan aineessa on 10-15 minuuttia, muuten 15-20 minuuttia. Sen jälkeen hyvä huuhtelu ja kuivaus ennen kiinnitysainetta.

KC Collection Gemstones-näytös

Olimme jonkin aika sitten KC:n näytöksessä, jossa käsiteltiin uutta Color Mask - värisarjaa nimeltä Color Mask Art. Kokoelma on saanut inspiraatiota kesän kirkkaudessa hohtavista jalokivistä ja niiden säihkyvistä sävyistä. Idea antaa kuvan kirkkaista ja hehkuvista väreistä, ja kyllä ne olivat juuri niitä.

Color Mask Artissa on 11 sävyä: Neon Pink Ruby, Moonstone, Neon Orange Jade, Emerald Green,  Red Ruby, Neon Yellow Topaz, Violet Amethyst, Sapphire Blue, Rose Quarts, Grey Diamond ja Peach Quarts. Näistä kolme hohtaa UV-valossa ja niissä jokaisessa on Neon- sana nimessään.

Itse pidin näytöksestä paljon. Vaikkakin mikit heillä takkuilikin välillä, he osasivat heittää sen vitsillä ohi. Sain uusia ideoitakin leikkauksiin ja värjäyksiin.

Permisrullauksia

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Hiusten leikkausten perusrakenne

x















Kerrostettu

Kerrostetussa rakenteessa kehän muoto on alaspäin pitenevä, jolloin pisimmät hiukset ovat niskassa ja lyhimmät päälaella. Rakenteen leikkaamisessa käytetään kiinteää mittapuuta, jota kohti hiukset vedetään ja leikataan.

x











Porrastettu


Porrastetun rakenteen tunnistaa, kun hiukset pitenevät ylöspäin mennessä. Pisin mitta jää päälakialueelle ja lyhenee niskaa kohti mentäessä valitun porraskulman mukaisesti.


x











Tasamittainen

Tasamittaisessa rakenteessa kaikki hiukset loppuvat samaan mittaan. Hiukset leikataan muotolinjan mukaisesti 0-kulmassa.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Malibu C

Malibu C Crystal Gel on syväpuhdistava geeli, joka poistaa hiuksista ja hiuspohjasta mineraalijäämät, kloorin ja muut epäpuhtaudet. Sitä suositellaan käytettäväksi aina ennen kemiallisia käsittelyjä.

Käyttö: Kaadetaan yksi pussi sekoituskulhoon tai nokkapulloon ja lisätään 60 ml lämmintä vettä. Sekoitetaan ja annetaan muuttua geeliksi. Geeli levitetään pestyihin hiuksiiin osio kerrallaan. Hiukset peitetään tarkoitukseen sopivalla hupulla ja annetaan vaikuttaa lämmön alla 10-45 min, jonka jälkeen hiukset pestään shampoolla.

Tuotetta ei suositella valkoisille, värjäämättömille hiuksille ellei hiuksia värjätä tai permanentata heti käsittelyn jälkeen.

Malibu C Miracle Repair on tehohoito, joka vahvistaa ja kosteuttaa hiusta. Tuotteen sisältämät kasvipohjaiset proteiinit ja provitamiini B5 antavat ravinteita ja tehokasta kosteutusta hiuksille.

Käyttö: Levitetään shampoolla pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin ja annetaan vaikuttaa 3-5 min ennen huuhtelua. Jos hiukset ovat huonokuntoiset, hiukset peitetään hupulla levittämisen jälkeen ja annetaan vaikuttaa lämmön alla 5-10 min, jonka jälkeen huuhdellaan tuote pois.

Ei suositella käytettäväksi juuri ennen kemiallista käsittelyä. Jos käytät tuotetta kemiallisen käsittelyn jälkeen, älä käytä lämpöä vaikutusaikana.


Malibu C Direct Dye Lifter DDL on suoravärin poistaja.

Käyttö: Kaadetaan yhden pussin sisältö ei-metalliseen sekoituskulhoon ja lisätään 90 ml 20 vol-hapetetta ja sekoitetaan hyvin. Sekoitus käytetään välittömästi. Levitetään siveltimellä osio kerrallaan hiuksiin ja annetaan vaikuttaa enintään 45 min. Tarkista värinpoiston edistyminen 5 min välein kunnes haluttu tulos on saavutettu. Pestään shampoolla ja huuhdellaan.
Hellävaraisemman värinpoiston saat sekoittamalla pussin sisällön huoneenlämpöiseen veteen.

Muiden tuotteiden sekoittamista värinpoistajaan ei suositella. Tuotetta ei saa käyttää silmäripsien tai kulmakarvojen värjäämiseen, lasten hiuksiin, suoraan hiuspohjan tai ärtyneelle iholle. Älä käytä metallipitoisilla värituotteilla värjätyille hiuksille. Huuhtele välittömästi, jos asiakas kokee kutinaa. Käytä suojahanskoja.

Malibu C Color Pigment Remover CPR on antioksidantteja ja vitamiineja sisältävä värinpoistaja, joka postaa hiuksista väripigmenttejä ja metallimineraaleja. Tuote estää käsiteltyä hiusta tullumasta uudelleen eikä yliprosessoinin vaaraa ole. Tuotetta voidaan käyttää juuri ennen vaalennusta tai värikäsittelyä.

Käyttö: Sekoituskulhoon mitataan 120 ml haaleaa vettä ja kaadetaan hitaasti pussin sisältö pulloon. Pulloa ravistetaan, jotta seos geeliytyisi. Hiukset pestään shampoolla ja geeli levitetään, vain siihen osaan hiuksia jossa on poistettavaa väriä. Hiukset peitetään hupulla ja annetaan vaikuttaa lämmön alla vähintään 15 min. Huuhdellaan hiukset ja pestään huolellisesti kolmeen kertaan syväpuhdistavalla shampoolla.

Tuote on vain ammattikäyttöön. Matalan pH-arvon takia herkkäihoiset saattavat kokea kihelmöintiä hiuspohjassa sekä käsissä, jos tuotetta käytetään ilman suojahanskoja. Pese tuote pois hiuspohjasta jos kihelmöinti on voimakasta.